Valtakunnallista Yrittäjän Päivää vietettiin lauantaina 5.9.2009. Päivän päätapahtuma kokosi Helsingin ytimeen, Narinkkatorille tapahtumatorin, jossa oli nähtävää ja koettavaa koko perheelle.

Ministeri Paula Risikko toi valtioneuvoston tervehdyksen Yrittäjän Päivän pääjuhlaan

Lähiruokapainotteisessa toritapahtumassa ei tuotteiden alkuperää tarvinnut arvailla, kun lähialueen pienyrittäjät pistivät parastaan. Lapsille oli oma peuhupaikka heinäpaaleineen ja polkutraktoreineen. Torille päättyi myös Muhokselta Helsinkiin poljettava Lähiruokaviesti.

Lähiruokaviesti poljettiin jo kolmatta kertaa. Tämänvuotinen viesti polkaistiin 31.8.–5.9.2009 Suomen länsirannikkoa pitkin Muhokselta Kokkolan, Vaasan ja Turun kautta Helsinkiin. Lähiruokaviestin suojelijana toimi Tasavallan Presidentti Tarja Halonen. Viestin viimeinen osuus lähti Tapiolasta.

***

OULUSSA OLI MONENLAISTA TAPAHTUMAA

Oulun alueella on suunnitteilla mm. seuraavia tapahtumia:

  • Lähiruokaviestin varrella on oppilaita banderollien kanssa. Banderolleissa on niiden yritysten nimiä, jotka osallistuvat kouluruoan tuottamiseen.
  • Koulun käytävien lasivitriineihin tuodaan paikallisten yrittäjien tuotteita tai niiden kuvia
  • Oppilaat kilpailevat oman kunnan yritysten tuntemisessa. Tehtävänä on tunnistaa yritykset niiden tuotteista tai logoista.
  • Tuoteideointikilpailu kierrätysmateriaalista. 9-luokat ideoivat ja valmistavat esimerkiksi putkiloista ja apumateriaaleista tuotteen ja laativat mainospuheen sekä esiteen. Tuotteet esitellään 8- luokkalaisille, jotka äänestävät parhaan tuotteen
  • Paikalliset yrittäjät kertovat oppilaille oman yritystarinansa..

***

LOHJALLA ELOKUUSSA YRITTÄJYYDEN MEGATAPAHTUMA

Lohjan Lukiolla oli 27. – 28. elokuuta Yrittäjyyden megatapahtuma, joka päättyi perinteisiin Business rasteihin. Vuonna 2009 oli mukana 64 yritystä ja noin 500 opiskelijaa. Lisätiedot: Marjut Helvelahti  marjut (at) nuoriyrittajyys.fi

***

MTK-VARSINAIS-SUOMI JÄRJESTI ERI YHTEISTYÖTAHOJEN KANSSA TOIMINTAA 5.9.2009

  • Kummimaatilavierailut kahdella karjatilalla. Turussa sijaitseville Kerttulin-, Martin- ja Pansion koulujen 5-6 luokkalaisille, yht. 4 ryhmää. Ajankohta: syyskuu 2009
  • Varsinais-Suomen YES-keskus jakoi oppilaitoksiin tietopaketin ” YES-Boxin”, jossa oli opetusmateriaalia yrittäjyydestä. MTK-Varsinais-Suomi antoi myös MTK:n oppilaitosmateriaalia jaettavaan pakettiin.
  • Lähiruokaviestin yhteydessä tuottajayhdistykset järjestivät alueellaan vähintään yhden maatilayrityksen, joka oli valmis ottamaan vastaan toimittajia ym. asiasta kiinnostuneita.

***

TURUN KAUPPATORILLA MARKKINATAPAHTUMA 4.9.

Lähiruokaviestiin ja maaseutuyrittäjyyteen liittyvä markkinatapahtuma, jonka järjestäjänä oli MTK-Varsinais-Suomi. Torilla jaettiin infolehtisiä ja ilmapalloja. Palloissa tekstinä: Lähiruoka on  hyvästä!  www.mtk.fi/varsinaissuomi

JUONTAA: SARI TAMMINEN,  MUSIIKKI: JARI ToriElvis RAINIO
(Järjestäjänä MTK-Varsinais-Suomi)

Ohjelma:
10:00  AVAUSPAMAUS!
Avauspuhe: MTK-Varsinais-Suomen toiminnanjohtaja Paavo Myllymäki Torikauppiaiden tervehdys: Torikauppiasyhdistyksen puheenjohtaja Heidi Ansas
10:30  MAISTATUSKOJUJEN ESITTELYT:
–   Sorrin puutarha
–   Lindrothin puutarha (varmistuu ma:na)
–   Ketolan + Saarelan puutarha (varmistuu ma:na)
–   V-S Hunajantuottajat
–   Nisupaakarit
–   Vakka-Suomen Panimo
–   omenantuottajat
11:00  LÄHIRUUAN TUOTTAJIEN ESIINMARSSI:
–  Naudanlihantuottaja: Henrik Jensen Perttelistä
–  Kananmunantuottaja: Sanna Muurama Rymättylästä
–  Viljanviljelijä: Heikki Ajosenpää Maskusta
–  Kasvihuonekurkun kasvattaja: Pasi Ketola Nousiaisista
12:00  ALKUPERÄMERKKIEN ESITTELY
Yleisön ja torikauppiaiden haastattelut
12:30  YRITTÄJÄNPÄIVÄ 5.9: Yrittäjien puheenvuoro
13:00  LÄHIRUOKA ON HYVÄSTÄ: Marjut Hakala-Pihlaja, ravitsemusterapeutti Turun terveyden edistämisen yksiköstä
14:00  ARVONNAT
18:30  LÄHIRUOKAVIESTIN PYÖRÄILIJÄT SAAPUVAT KAUPPATORILLE! Viestin vastaanottaa Turun kaupunginhallituksen pj Aleksi Randell. Maataloustuottajat luovuttavat vetoomuksen lähiruuan lisäämisestä kaupungin ruokahuollossa.

Lisätietoja Lähiruokaviestistä: www.ekocentria.fi

***

LAITILAN TORILLA LAULUA JA LÄHIRUOKAA

Laitilan torille viesti saapui Pyhärannasta perjantaina 4.9. klo 12.15.  Laitilassa viestin otti vastaan kaupunginjohtaja Jukka Alkio, minkä jälkeen MTK Laitilan puheenjohtaja Heikki Meriö julkisti  päättäjille osoitetun vetoomuksen lähiruoan puolesta. Torilla oli mukana myös kansanedustaja Timo Kaunisto, joka piti saatepuheen viestin viejille ennen lähtöä kohti Mynämäkeä. Laitilasta lähti lähiruoan puolesta viestiä pyöräilemään kohti Mynämäkeä MTK Laitilan ja Laitilan kaupungin joukkueet.

Omat terveisensä lähiruokaviestiin toivat klo 12.00 päiväkodin 5-vuotiaat Kurret lauluesityksellään.  Laitilan kouluissa, päiväkodissa ja ryhmäperhepäivähoidossa tarjottiin perjantaina broilerkeiton kanssa lähileipomon leipää.

Perinteisen torikaupan lisäksi torilla oli tarjolla paikalliseen tuotantoon perustuvia maistiaisia ja silmänruokaa Laitilan kaupungin ja MTK Laitilan yhteisessä teltassa.
Lisätietoja asiasta antavat tuottajayhdistyksen puheenjohtaja Heikki Meriö ja elinkeinoasiamies Esa Buri.

***

RAUMASSA JOKAISELLE JOTAKIN

Tapahtumaa Rauman torilla, Yrittäjäpatsaalla ja Keskuspuiston kahvilassa:

klo 9 -11 Rauman Seudun Kehityksessä avoimet ovet
(Valtakatu 2)

Päätapahtuma Rauman torilla 5.9. klo 11-13:
Juontajana Jarno Elo
Nuorten yhtyeet GFD ja Waunu
Tapiola – Ryhmän tervehdys
Rauman Yrittäjien ja Yrittäjänaisten puheenjohtajien
Veli-Matti Paulasaaren ja Katia Lindénin standup -esitys
GFD ja Waunu
Hollming -konsernin hallituksen puheenjohtaja Risto Salon tervehdyssanat
Fabrekon tyttöjen haastattelu
Tea-Marika Heinisen nauruterapiaa
GFD ja Waunu
(Muutokset mahdollisia)
Lisäksi torilla on Tapiola – Ryhmän teltta, laatikkoleikki palkintoineen, lapsille ilmapalloja.

klo 13.30     Yrittäjien kulkue torilta Kuninkaankatua pitkin Yrittäjäpatsaalle, KAIKKI MUKAAN!
klo 14.00     Yrittäjien patsaalla päiväkodin lapset laulavat
klo 14.15     Siirrytään kahville ja mehulle Keskuspuiston kahvilaan (ILMOITTAUTUMISET KAHVILLE 02- 8387 4000)
klo 15.00     Päätössanat Rauman Yrittäjät ja Tapiola – Ryhmä

YRITTÄJÄPATSAAN PESU 4.9.2009
Tule myös perjantai-iltana seuraamaan Rauman yrittäjien hallituksen ja Rauman kaupungin hallituksen yrittäjäpatsaspesua klo 18 alkaen!

***

VALKEAKOSKEN CAMPUSALUEEN YRITTÄJYYSPÄIVÄ 4.9. KLO 9-14

Päivään osallistui noin 1300 opiskelijaa Valkeakosken lukiosta, ammattiopistosta sekä HAMKista. Tapahtumassa opiskelijat  tutustuivat yrittäjyyteen erilaisilla rasteilla Tarinatalossa, Tekojen talossa sekä Luovuuden talossa. Tapahtumaa järjestivät Tampereen ammattikorkeakoulun yrittäjyyden yksikkö proAkatemia sekä Yrittäjyyden valmennuskeskus Voimala. Tapahtuman oli tilannut Vaske eli Valkeakosken Seudun Kehitys Oy.

***

SEINÄJOELLA TREFFIT 3.9.

Opettaja & Yrittäjä -treffit Seinäjoen perusopetuksen ja lukioiden opettajille sekä alueen yrittäjille. Järjestäjinä Taloudellinen tiedotustoimisto ja Etelä-Pohjanmaan YES-keskus.

***

ESPOOSSA OMNIASSA KIRKKOKADUN TOIMIPISTEESSÄ ESPOON KESKUKSESSA ON YRITTÄJÄN PÄIVÄN JUHLA 3.9. KLO 17.30-20.30.

Ohjelma:
Juhlatilaisuuden avaus, varatoimitusjohtaja Sampsa Saralehto Helsingin seudun kauppakamari
Hyvinvointi ja jaksaminen, perusturvajohtaja Juha Metso, Espoon kaupunki
Musiikkiesitys, Omnian SAKUstara
Non-stop-ohjelmaa:
Hyvintointitapahtumat: Voit osallistua hierontaan, rentoutukseen, rasvaprosentin mittaukseen sekä tutustua painonvartijatoimintaan
Tieto- ja viestintätyöpajat: Kierrätys-PC, käytön tuki, sosiaalinen media sekä mikromarkkinointi
Mahdollisuuksien tori: Yhteistyö yrityksenne kanssa. Kädet007-projektin pilotit sekä InnoOmnia esittäytyvät

***

OPINTOKÄYNTI KOKKOLA INDUSTRIAL PARKIIN 4.9.

Keski-Pohjanmaan yläkoulujen ja lukioiden rehtorit, opinto-ohjaajat sekä kemian ja fysiikan opettajat tutustuvat suurteollisuusalueen yrityksiin. Järjestäjinä Taloudellinen tiedotustoimisto ja Kokkola Industrial Park.

***

YRITTÄJYYS OLI MUODIKASTA JYVÄSKYLÄSSÄ
5.9.2009 klo 11-16

Jyväskylän keskustassa, Kauppalaispihalla järjestettiin Suomalaisen yrittäjän päivä 5.9 klo 11-16. Päivän kulkua värittivät vauhdikkaat esiintyjät sekä innostavat puheenvuorot yrittäjiltä eri sukupolvilta ja aloilta.

Samaan aikaan Jyväskylän Muotipäivien kanssa järjestettiin Suomalaisen yrittäjän päivän tarkoitus oli antaa osallistujille mahdollisuus tutustua oman kaupungin yrittäjiin sekä luoda kuvaa yrittäjyydestä muodikkaana ja nuorekkaana  mahdollisuutena.

Mukana tapahtumassa YLE, Kauppakamari, Keski-Suomen Yrittäjät, Keski-Suomalainen ja Suur-Jyväskylä-lehti

***

HYVINVOIVA PIRKANMAA 

Koko perheen tapahtuma Laukontorilla Tampereella 5.9.
klo 9-15. Lisätiedot osoitteesta http://www.hypi.fi/nid/21/

***

YES-KESKUKSISSA TAPAHTUMIA JA INFOJA

YES-keskukset eri puolella Suomea aloittivat iloisen aktiivisen toimintansa Yrittäjän Päivän viikolla 36. Kouluihin jaettiin mm. YES-boxit, joissa yrittäjyyskasvatukseen liittyviä tehtäviä ja materiaalia. Katso lisää: www.yes-keskus.fi

***

TUUSULASSA TAPAHTUI

Uudenmaan Yrittäjät ja Vantaan Yrittäjät yhdessä Tapiolan kanssa juhlistivat Yrittäjän Päivää Tuusulan Krapissa.
Non-stop aamukahvit keräsivät alueen yrittäjiä ja yrittäjämielisiä yhteen Yrittäjän Päivän aattona 4.9.2009 kello 8.30-10.00. Helsinki-Vantaan lentokenttäalueen mahdollisuuksista yrityksille kertoi Vantaan apulaiskaupunginjohtaja Jukka Peltomäki. Uudenmaan Yrittäjät jakoi edellisenä vuonna perustetusta Yrittäjyyskasvatusrahastostaan ensimmäiset stipendit.Tilaisuudessa vierailivat myös alueemme kansanedustajat Timo Juurikkala, Merja Kuusisto, Sanna Lauslahti, Outi Mäkelä, Tapani Mäkinen ja Raija Vahasalo.

***

KUOPION YRITTÄJÄT JÄRJESTI KOLME TAPAHTUMAA

Kuopion torilla oli 5.9. klo 10-14 toritapahtuma yrittäjille ja heidän yhteistyökumppaneilleen.
Iso Valkeisella järjestettiin 5.9. klo 16-18 Nuorten Yrittäjien Contact Date -tapahtuma.
Yrittäjien iltaa vietettiin Y-tansseissa Iso Valkeisessa 5.9. klo 18 alkaen. Tilaisuudessa julkistettiin myös Kuopion ja Siilinjärven Vuoden Yrittäjä -palkinnon saajat.
Lisätietoja Kuopion tapahtumista

***

ETELÄ-KARJALA

Etelä-Karjalan Yrittäjien ja Tapiolan aamiaistilaisuus yrittäjille Lappeenrannassa 4.9. klo 8-10, Hotelli Scandic Patriassa, Kauppakatu 21. Lisätietoja: Tapiola-ryhmä, Mari Tiainen, p. 040 556 4165.

***

ETELÄ-SAVO

Mikkelin torilla 4.9.2009 klo 11.00-n.12.30 Yrittäjän Päivän tapahtuma.
Tilaisuuden järjestivät Etelä-Savon kauppakamari, Etelä-Savon Yrittäjät, Etelä-Savo MTK ja Tapiola Etelä-Savo.
Linkki ohjelmaan

***

HELSINGIN YRITTÄJÄT

Tutustumistilaisuus Helsingin Yrittäjiin Suomalaisen Yrittäjän päivänä 5.9. klo 12-15. Uusi osoite on: Lastenkodinkuja 1 A 4, 3. krs, 00180 HELSINKI.
Ilmoittaudu tästä

***

HÄME

Hämeen Yrittäjät yhdessä Tapiolan kanssa järjesti aamiaistilaisuuksia yrittäjille:

  • Hämeenlinna 3.9. klo 8-10, Suomen Yrittäjäopisto, Kirjastokatu 1
  • Riihimäki 4.9. klo 8-10, Hotelli Linnea, Hämeenaukio 1

***

KAINUU

Hyrynsalmen Yrittäjät vietti 30-vuotisjuhliaan Suomalaisen Yrittäjän päivänä 5.9.

***

KESKI-SUOMI

Keski-Suomen Yrittäjien ja Tapiolan aamukahvitilaisuus yrittäjille Jyväskylässa 4.9. klo 8-10, asiaa työhyvinvoinnista. Hotelli Scandic, Vapaudenkatu 73, aamiaissali 2. krs. Lisätietoja:  Tapiola-ryhmä, Nina Vesterinen p. 014 414 6102 tai Keski-Suomen Yrittäjät, Raija Hakkarainen p. 010 425 9200.

Lisäksi Tapiola oli mukana Jyväskylässä Yrittäjän päivänä 5.9. Kauppalaispihan ulkotapahtumassa klo 11-16.

***

KYMI

  • Haminan Yrittäjät järjesti Suomalaisen Yrittäjän Päivä –seminaarin 4.9.2009 klo 13-19 Haminan Raatihuoneella . Teemana tuottavuus ja ulkoistaminen.
  • Kotkan Yrittäjät yhdessä Kotkan naisyrittäjien ja Karhulan Liikkeenharjoittajien kanssa järjesti yrittäjäiltamat Mussalon Saaripirtillä lauantaina 5.9. klo 18-24. Teemana on yrittäjän työssäjaksaminen.

***

PIRKANMAA

Pirkanmaan Yrittäjät

  • Hyvinvoiva Pirkanmaa –  koko perheen tapahtuma Laukontorilla 5.9.  klo 9-15
  • Yrittäjien risteily m/s Silver Moonilla 5.9. klo 15-18
  • Nuoret yrittäjät – tervetuloa 5.9. klo 15-17
  • Yrittäjyys turvaa lähipalvelut – yrittäjäjärjestön infotilaisuus valtuutetuille
  • Suomalaisen Yrittäjän päivänä 5.9. klo 10-12, Kehräsaari H-Liljeroos, A-rappu 3. krs., Tampere

***

POHJOIS-POHJANMAA

Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät
Suomalaisen Yrittäjän päivän juhla 5.9. alkaen klo 20 Oulun Uudella Seurahuoneella.

***

PÄIJÄT-HÄME

Päijät-Hämeen Yrittäjien ja Tapiolan aamukahvitilaisuus yrittäjille:
Lahti, 4.9. klo 8-10, Kauppahotelli Grand – Grand Arena 2. kerros, Vapaudenkatu 23, Lahti
Lisätietoja: Tapiola-ryhmä, Satu Varpula-Kiuru p. 040 352 7386
Päijät-Hämeen Yrittäjät, Helena Raita p. (03) 782 9866

***

PÄÄKAUPUNKISEUDUN YRITTÄJÄT

Yrittäjyys valtasi Omnian 3.9.2009 klo 17.10-20.30, kun Omniassa vietettiin jo perinteiseen tapaan Yrittäjän Päivää.
Lisätiedot

***

SATAKUNTA

  • Noormarkun Yrittäjät järjesti Noormarkun markkinat 5. – 6.9.2009 Noormarkun koulukeskuksessa
  • Porin Yrittäjät juhli Yrittäjien kanssa 5.9.2009 Porin Raatihuoneella
  • Rauman Yrittäjien hallitus ja Rauman kaupunginhallitus pesevät Rauman Yrittäjäpatsaan 4.9.
  • Avoimet ovet Rauman Seudun Kehitys Oy:ssä Raumalla 5.9.2009 klo 9.00 – 11.00
  • Yhdessä Tapiolan kanssa Suomalaisen Yrittäjän Päivänä 5.9.2009 klo 11.00 – 13.00 toritapahtuma Rauman torilla

***

UUSIMAA

Uudenmaan Yrittäjien ja Tapiolan tilaisuudet yrittäjille:

  • Tuusula 4.9. klo 8.20-11, aamiaistilaisuus Krapihovissa,  Rantatie 2
  • Porvoo 5.9. klo 9-12, toritapahtuma

***

VARSINAIS-SUOMI

  • Varsinais-Suomessa oli aamun avauksia useissa kouluissa..
  • Uudenkaupungin Yrittäjät  vietti 75-vuotispäiväänsä 5.9.

***

YRITTÄJÄN PÄIVÄ HAAGA HELIASSA 3.9.

Yrittäjyysiltapäivää vietettiin Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa 3.9.2009 Pasilan toimipisteessä

Ohjelma:
klo 12.30 Teemu Kokko, vararehtorin avauspuheenvuoro
klo 13 Matti Reijonen, Finnvera
klo 14 Tarja Römer-Paakkanen & Ilkka Malinen, Yrittäjyyspolku HAAGA-HELIAssa
klo 14.30 Samu Tolvanen, People Management
klo 15.30 Taru Päivike, Naisyrittäjyyskeskuksen palvelut alkavalle yrittäjälle
klo 16 Nancy Zhang, Nordic-China International Co-operation Center (in English)
klo 17 Pekka Laitinen, Signal Networks Finland Oy