Syyskuun 5. päivänä vietettävä kansallinen yrittäjäpäivä on jälleen oiva tilaisuus viedä yrittäjyyden sanomaa koululaisille ja opiskelijoille. Lohjalla on keksitty tapa nuorten ja yritysten kohtaamiselle ilman, että pk-yrityksen resursseja sidotaan koko päiväksi messutapahtumaan. Yritysten toimintaa tehdään nuorille tutuksi Business-rasteista kootulla rastiradalla.
Paikalliset yritykset esittäytyvät nuorille eri rastipisteissä, joissa nuorten joukkueet suorittavat yritysten toimintaan liittyviä tehtäviä. Joukkueet saavat mukaansa rastikartan ja lähtevät rastiradalle koululla suoritetun lähtöohjeistuksen jälkeen. Joukkueiden suoritukset pisteytetään ja kirjataan joukkueen rastikarttaan. Myös yrittäjät ovat mukana rastiarvioinnissa.
Nuoret saavat yli 30 Business-rastilla rautaisannoksen tietoa Lohjan keskustan yrityksistä ja niiden moninaisista palveluista. Nuoret tapaavat myös yrittäjiä aidossa työympäristössään työpaikoilla.
Rastitapahtuman ovat kehittäneet yhdessä Lohjan yrittäjät, Nuori yrittäjyys NY ja Taloudellinen Tiedotustoimisto TAT. Mallin etu on se, että yrittäjä voi näin olla mukana koululaistapahtumassa osana normaalia työpäiväänsä.
Business-rastien järjestelyistä vastaavat NY-nuoret. He suunnittelevat yhdessä yritysten kanssa rastit ja niillä suoritettavat tehtävät ja tekevät suunnistusreitit. Jotta rasteille ei syntyisi ruuhkia, kiertävät joukkueet erilaisia reittejä ja eri suuntiin.
Business-rastien päätteeksi oppilaiden kilpailujoukkueet ja opettajat kokoontuvat Lohjan torille, missä vietetään yhteinen sporttihetki ja palkitaan parhaat joukkueet.
Nuorten kiertäessä rastiradalla opettajille järjestetään oma VIP-tapahtumansa. Lohjan kaupunginjohtaja avaa yrittäjyyden merkitystä painottavan tilaisuuden, jonne on kutsuttu eri aineiden opettajaryhmät. Ope-VIPissä keskustellaan ja vaihdetaan kokemuksia yrittäjyyskasvatuksen menetelmistä ja siitä, että yrittäjyyskasvatus kuuluu osaksi jokaisen oppiaineen opetusta.
Lisätietoja: Alueyhteyshenkilö Timo Lindroos, Taloudellinen Tiedotustoimisto, Puh. (09) 1315 1545, GSM 050 355 5471